Yhteystiedot

Satu Virtala
Lappeenranta
satu.virtala@hotmail.com

http://satuvirtala.blogit.uusisuomi.fi/

Uusimmat kuvat

Tervehdys!

Nämä sivut ovat eritoten poliitiikkaan liittyvät sivut. Lähdin ihka ensimmäistä kertaa ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin 2008 (tai yleensäkään mihinkään muuhunkaan vaaleihin) perussuomalaisten riveistä ja sain untuvikkona melkoisen mukavan äänimäärän 201, jolla menin valtuustoon. Olen siis vuosina 2009-2012 Lappeenrannan kaupunginvaltuustossa. Kampanjan aikaisen tässä alkusivulla olleen tervehdystekstini siirsin "Kunnallisvaalit 2008" alalinkiksi "Ensi kertaa ehdokkaaksi", käy tutustumassa.

Nyt siis politiikka vie mukanaan ja täältä sivuiltani löytyy kaikenlaisia politiikkaan liittyviä asioita ja mielipiteitäni, niin valtiotason kuin kuntatason. Kerron mitä minä yritän saada aikaan kaupunginvaltuustossamme ja kaupungissamme ja mitä sitten oikeasti olemme saaneet osaltamme toteutumaan. Perussuomalaiset puolueena jäi taakse helmikuussa 2011 ja loppukuntavaalikauden toimin sitoutumattomana valtuutettuna.

Kiitos äänestäneet kuntalaiset, rakennamme entisestä parempaa!

Tässä linkki UusiSuomi Puheenvuoro (ent. Blogit) sivuilleni:

http://satuvirtala.blogit.uusisuomi.fi/

Yritykseni sivut:

http://shmyyntitori.nettisivu.org/

 

Alla blogini!

Raul Lehto Kymen piirin Perussuomalaisten puheenjohtajaksi!

Sunnuntai 20.11.2011 klo 23:52

Raul Lehto on valittu Kymen piirin Perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Onnittelut Raulille!

Syyskokous teki oikean valinnan ja hyviä henkilöitä valittiin myös piirihallitukseen. Parempia aikoja on varmasti nyt edessä Kymen Perussuomalaisilla ja uskon, että tämän myötä porukkaan saadaan oikein hyvää ja tasa-arvoisempaa henkeä kuin mitä olisi voinut toisenlaisilla ratkaisuilla olla odotettavissa. Näillä eväillä on hyvä piirin jatkaa.

Onnittelut vielä itse kullekin!

Ei kommentteja.

Kymen Perussuomalaiset valitsee uutta puheenjohtajaa!

Perjantai 18.11.2011 klo 23:06

Ettei vaan valitse väärin.

Ettei vaan valitse sitä pyrkyriä, kiipijää ja oman edun tavoittelijaa, joka viis veisaa kanssaihmisistä muuta kuin hyötymistarkoituksessa. Ettei vaan valitse sitä pahaa, joka tekee mitä vaan ajaakseen omaa etuaan. Ettei vaan valitse sitä, joka käyttää puheenjohtajan asemaansa seuraavasti:

a) ei ota hallituksen päätöksiä huomioon eikä toteuta niitä. Ei pidä kokouksia. Verukkeita kyllä aina löytyy. Jonka esityslistan asioita ei edes edellinen puheenjohtajakaan ymmärtänyt - niin hyvin piilotti ehdokasasettelunkin listalle ja vaihtoi kokouspäivääkin, että sai haluamansa lopputuloksen. Lehmänkauppoja yhden kanssa tehtyään.

b) Joka halusi "kirjallisen lupauksen", että jos näyttää minulle, hallituksen jäsenelle, yhden kerran hallituksen pöytäkirjat, niin en niitä enää pyydä. Ja niinhän se oli, että oli jättänyt erään asian hoitamatta, kuten epäilinkin, liittyi minuun ja taloudenpidollisiin kirjauksiin yhdistyksessä, joten syyskokoukseen piti asia viedä selvitettäväksi.

c) Joka ei neuvotellut paikallisten hallituksen jäsenten kanssa ehdotettavista ja asetettavista piiritoimikunnan edustajista mitään, vaan teki selän takana sopimukset toisen paikkakunnan kanssa - tosin heistä vain yksi oli tietoinen, että kyseinen sankari ei ollut koskaan asiaa vienyt omaan hallitukseensa käsittelyyn - jotta sai itselleen paikan parrasvaloissa.

d) Joka oli junailemassa parin muun pyrkyrin kanssa junttakokousta nykyisen kansanedustajan ja puolueen 2. varapuheenjohtajan Juho Eerolan pään menoksi, jotta saisivat muunmuassa itse paremmat mahdollisuudet mennä Etelä-Karjalasta eduskuntaan ja pääsisi piirin puheenjohtajaksi. Eerola kun on kadehdittavan älykäs.

e) Joka keksi minusta pyrkyrikaverinsa kera muutamat valheelliset tarinat - pääni menoksi, ettei minua vaan asetettaisi eduskuntavaaliehdokkaaksi. Tosin tarinat kantautuivat minulle asti muiden henkilöiden kautta.

f) Joka teki lehmänkauppoja eduskuntavaaliehdokkuuksista - itsensä hyväksi tietenkin.

g) Joka saattaa päästä vielä pian tarkempaan tutkintaan toimistaan.

Piiri kuin puoluejohto ei taida olla tietoinen vieläkään näistä kuvioista

Olisin odottanut, että kyllä jo nyt. Josko nyt tiedon ottaisitte vastaan, ettei se ole esillä, kun ja jos tämä tyrkky on piirin puheenjohtajistossa kohti kuntavaaleja mennessä.

Jos tämä henkilö valitaan puheenjohtajaksi - piirin etelä-karjalaiset untuvikot kun eivät tiedä pyrkyrikaksikon taustoista - niin kunnian kukko ei laula. Kenellekään.

Ja toisekseen tontun olisi itse tajuttava vetäytyä piirihallituksen ehdokkuudesta kuin puheenjohtajaehdokkuudesta tulevassa syyskokouksessa sunnuntaina 20.11. Jos tosiaan ymmärtää oman etunsa, piirin edun ja puolueen edun.

Edestäänhän ne tulee löytämään minkä luulevat taakseen jättäneen. Ei niistä sotkuista mihinkään pääse. Puhdistusta piiri tarvitsee, että voi kasvaa kunnolliseen täyteen mittaansa. Pyrkyritontuilla se ei sitä tee, ei tosiaankaan.

2 kommenttia .

EKSOTE taas otsikoissa

Tiistai 11.10.2011 klo 1:30

Viime viikkoina on EKSOTE ollut jälleen yhdessä ja toisessa otsikossa paikallisessa mediassa. Kun Etelä-Saimaa uutisoi EKSOTEn suunnittelevan rajua säästökuuria - muunmuassa terveyskeskusten lakkauttamisia -  on asukkaat nostaneet äänensä esille.

Moinen Etelä-Saimaan uutisointi tuli minullekin, EKSOTEn valtuutetulle, yllätyksenä. Yllätyksenä siksi, että EKSOTEn rahoihin liittyen virkamiestasolla "kaavailluilla" säästötoimilla ei ole päätöksen kanssa mitään tekemistä. Kun istuin EKSOTEn valtuuston seminaarissa kuulemassa EKSOTEn rahatilanteesta, joka on ollut jo pidemmän aikaa valtuutettujen tiedossa, sekä menokehityksestä, en missään vaiheessa kyllä ymmärtänyt, että me "päätimme" lakkauttaa muunmuassa Lauritsalan terveyskeskuksen! Tämä uutisointi oli täysin vääristelevää ja tarkoitushakuista Etelä-Saimaassa. Enkä ainakaan minä ole sellaista ollut suunnittelemassakaan.

En missään tapauksessa itse ole millään tavalla aikomassa kannattaa tällaisia "säästötoimia". Valtuutetuilla oli seminaari, ei budjetti-istunto. Kuten alussa totesin, valtuutetut ovat olleet jo pitkän aikaa, itse asiassa jo puolitoista vuotta hyvin tietoisia siitä, että EKSOTEn jäsenkunnat, myös Lappeenranta, on maksanut ja siten myöntänyt kaupungin omassa talousarviossa aivan liian pieniä maksu-/budjettiosuuksia EKSOTEn palveluihin.

Tämä Lappeenrannan suuntaus oli nähtävissä jo ennen EKSOTEa sosiaali- ja terveystoimeen myönnetyillä budjettiosuuksilla. On melkoisen vaikea yhtälö hakea "säästöjä" sosiaalitoimessa kuin eritoten perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa, kun kansakunnan ikäjakauma kiihtyvällä tahdilla vanhenee ja sairastavuus lisääntyy samaan aikaan, kun tiedämme, että lääketiede on kehittynyt ja yhä kehittyy antaen mahdollisuuden hoitaa vakavasti sairastuneita tai loukkaantuneita yhä enemmän ja kalliilla hinnalla, kun yhä monimutkaisempia ja vaativampia leikkauksia tehdään.

Lappeenrannan on myönnettävä sosiaali- ja terveystoimeen sen verran rahaa kuin se oikeasti kuluttaa. EKSOTE ei ole sitä varten, että se voi jatkuvasti ylittää budjettinsa, toisin sanoen "leikkiä" jo alusta lähtien tiedetyllä alijäämäisellä budjetilla. Eikä EKSOTE voi vuosikausia ja koko tulevaisuutensa

a) tehdä velkaa hoitaakseen potilaansa ja asiakkaansa ja/tai

b) pitkittää asiakkaan hoitoonpääsyä ja kasvattaa kaikkia jonoja ja/tai

c) kikkailla ajanvarauksellaan väsyttäen hoitoa tarvitsevan, jotta ei tule lyhyen tähtäimen hoitokuluja ja/tai

d) antaa hoitoa vain harvoille ja valituille.

Lappeenrannan vuoden 2012 talousarvio on rakennettava siten, että sosiaali- ja terveystoimi saa ne rahat, jotka sinne ihan aikuisten oikeasti kuuluukin.

Tässä nykylääketieteen ajassa pian menettää merkityksensä vanha sanonta, että tulee sairaalaan pää kainalossa. Ennen siihen varmasti kuoli, pian voimme ommella päänkin takaisin paikoilleen ja palauttaa henkilön henkiin. Pää muovipussiin, kuten katkennut sormikin, ja mukaan kainaloon - kyllä tohtori sen paikalleen palauttaa.

Nykylääketieteen ja yhteiskunnan varojen yhteensovittaminen on suuren suuri haaste ja pähkinä purtavaksi - kuka maksaa muunmuassa kalliit hoidot ja leikkaukset, kun kovin monen elämää pitää ja pystytään pitkittämään melkeinpä yliluonnollisella tavalla?

Budjetti-istuntoa odotellessa

Satu

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (EKSOTE) valtuutettu

Ei kommentteja.

Mielipiteitä ja uutisia

Maanantai 3.10.2011 klo 13:37

Syksy on saapunut ja politiikan työ jatkuu.

Jussi Halla-aho (ps) on joutunut paistattelemaan median uutisissa joka nurkalla ja jatkuvasti. Media ei pitänyt kesälomaakaan. Halla-aho herättää tunteita, joskus joidenkin taholla liioitellun suurestikin.

Päädyin minäkin lehteen mielipiteeni kirjoittamaan, kun Etelä-Saimaassa yleisönosastolla Päivi Kukkonen (SDP), Kari Baggen eron myötä tilalle vastikään noussut uusi kaupunginvaltuutettu, asiasta mielipiteensä antoi. Ja sitten vielä Hannu Kärkkäinen kommentoi minun kirjoitustani. Tässä linkit.

Päivi Kukkosen kirjoitus 16.9.2011:

http://tinyurl.com/696u3nq

Minun kirjoitukseni 18.9.2011:

http://tinyurl.com/6gcq47x

Hannu Kärkkäisen kirjoitus 21.9.2011:

http://tinyurl.com/5rjnw9k

Minun kirjoitukseni 29.9.2011:

http://tinyurl.com/64vsq44

Papinniemen Markun loikka

Kaupunginvaltuutettu Markku Papinniemi, joka minuakin eduskuntavaalien alla muiden muassa kyseli mukaan Muutoksen eduskuntavaalien ehdokkaaksi, loikkasi jälleen siirtyen nyt Muutos2011 -puolueesta Perussuomalaisiin. Loikka vaikutti minuunkin, sillä jouduin luonnollisesti vaihtamaan valtuustosalissa istumapaikkoja Markun kanssa. Markku istuu nyt perussuomalaisten kohdalla ja minä siellä valtuuston vasemmassa takanurkassa kaikkein vasemmistolaisimpana :) Heittäydyin kertaheitolla mustalla huumorilla höystäen "äärioikeistolaisesta" "äärivasemmistolaiseksi".

http://tinyurl.com/6hgtfz2

Valtuusto on jo kokoontunut syyskaudella kaksi kertaa. Kunnalliset vanhat ja uudet asiat vellovat jälleen paikallisessa julkisuudessa. On Kaupunkiyhtiöitä ja uutta kaupunginjohtajaa. Kirjoittelen näistä asioista ja mielipiteistäni pian tarkemmin.

Hyvää alkanutta syksyä!

Satu

Ei kommentteja.

Luottamuspaikkani Lappeenrannan Seudun Yrityspalvelut Oy hallituksessa

Sunnuntai 28.8.2011 klo 21:28

Hyvät kuntalaiset!

Kesä jatkui ainakin vielä muutaman lämpimän ja aurinkoisen päivän ajan.

Olen istunut kuntavaaleista lähtien Lappeenrannan Seudun Yrityspalveluiden hallituksessa, jonka paikan perussuomalaisille paikkaneuvotteluissa valitsin. Koin sen erittäin tärkeäksi paikaksi ja kun se oli mahdollista saada. Ja olin siitä itse kiinnostunut ja siitä kehkeytyikin perussuomalaisille kaiken lisäksi naispaikka.

Nyt käynnissä on muutoksia kaupunkiyhtiöissä ja yhtenä muutoksena Innovation Oy tulee sulautumaan Lappeenrannan Seudun Yrityspalveluihin (LSYP). Sitä varten hallituskuviot muuttuvat, mutta kuitenkin LSYP:n hallituspaikkajako eri puolueiden välillä pysyy samana. Käytännössä puolueiden täytyy kuitenkin edustajansa valita uudelleen LSYP:n hallitukseen. Perussuomalaisten paikalle oli esitetty uudet henkilöt.

Minä en ole pyytänyt eroa siis LSYP:n hallituksen paikalta - päinvastoin, paikka ja työ siellä on mielestäni ollut erittäin mielenkiintoista ja vaativaa, kyse on suurista asioista ja rahoista, joita kyseisessä yhtiössä käsitellään. Ja vaikka joskus vaikeaakin, olisin mielelläni jatkanut paikalla.

Muut puolueet jatkavat samoilla henkilöillä, mutta ps-paikalle Yrityspalveluiden hallitukseen Marja-Leena Leppänen esitti kaupunginhallitukselle itsensä varsinaiseksi jäseneksi ja varajäseneksi sellaisen henkilön kuin Marja-Liisa Korhosen. Tunnen itse jollain tasolla Marja-Liisan muista yhteyksistä.

Marja-Liisa Korhonen ei ole ollut kuitenkaan perussuomalaisten ehdokkaana kuntavaaleissa 2008. Hivenen mietityttävää on myös muunmuassa se, että käsittääkseni hän kuuluu tai on ainakin kuulunut toiseen poliittiseen ryhmittymään. En tiedä onko henkilövaihdos päätetty millä tasolla perussuomalaisissa, ketkä siitä olivat ja eivät olleet tietoisia ja kuka asian päätti. Myöskin voi olla hieman kyseenlaista perussuomalaisia ajatellen Marja-Leena Leppäsen kytkös Marja-Liisa Korhoseen. Leppänen saattaa olla eräällä moraalisella tavalla jäävi henkilövalintoja päättämään.

Olen maksanut perussuomalaisille edelleen myös eroni jälkeen luottamustoimistani, myös kaupunginvaltuutetun palkkioistani, puolueveroa, joka on 10 %. Raha tilittyy siis paikallisosaston eli Lappeenrannan perussuomalaisten hyödyksi. Harkitsen nyt tämän luottamustoimeni menetyksen seurauksena lakata syyskuusta lähtien maksamasta puolueveroa paikallisille perussuomalaisille. Olen sitä mieltä, että kuntavaaleissa saamani muutaman mainoksen mainosaika on jo maksettu moneenkin kertaan vuoden 2009 alusta lähtien. Ja ääniäkin toin siihen kuuluisaan laariin omalta osaltani ja ne tuskin muilta ehdokkailta oli pois.

Ja lopuksi vielä eräs yksityiskohta vanhoista asioista. Liittyen siihen, että Lappeenrannassa paikallisissa perussuomalaisissa ei saa tehdä poliittista työtään hyvin, vaan päinvastoin. Silloin voi perussuomalaisella poliittisella urallaan edetäkin kaikin puolin. Aikanaan eräässä Yrityspalveluitten kokouksessa ja sitä edeltäneessä seminaarissa, jossa olin ja Leppäsen Marja-Leena oli sitten kokouksessa varanani, kuulemma Yrityspalveluitten hallituksen pj Jukka Kopra, nykyinen kansanedustaja, olisi kovin myönteisesti puhunut toimestani hallituksessa toisin sanoen vähän "kehunut". Tiedä sitten oliko se totta vai ei - testi jostakin. Opin muutaman vuoden aikana paikallisissa perussuomalaisissa joiltakin osin, että kovin usein jouduin miettimään kuka puhuu ja milloinkin totta ja valhetta. Jos oli tietyissä asioissa totta, oli se taas yksi piikki valtaanpyrkivien perussuomalaiseen lihaan. Ja sitäkös toiset puolueet totta kai käyttävät hyväkseen.

Tällaista tällä kertaa. Toivoisin, että kummalliset menettelytavat Lpr:n perussuomalaisissa saataisiin jo viimein kuriin. Muutoin kuntavaaleissa samanlaista menestystä kuin muualla piirissä ei välttämättä ole odotettavissa vieläkään. Eduskuntavaalit jo kertoivat paljon.

Maanantaina valitaan meille kaupunginjohtajaa! Muistakaas katsoa nettitv:stä äänestystä ja tulosta :)

Palaamisiin!

Satu

Ei kommentteja.

Perussuomalainen työ

Keskiviikko 11.5.2011 klo 19:23

Tervehdys kuntalaiset!

Eduskunta on aloittanut työnsä, tosin vasta lämmitellen. Hallitus on muodostamatta ja Portugalin tukipaketista esitetään mielipiteitä Jyrki Kataisen kyselyihin.

Julkisuudessa kirjoitetaan tästä eduskunnasta ja siihen liittyvistä käänteistä kai enemmän kuin koskaan historiamme aikana on eduskunnan aloittamisesta ja hallituksen muodostamisesta kirjoitettu. Ja oikein hyvä niin. Tulee politiikka hyvin konkreettisesti jokaisen kotiin ja käsiin.

Perussuomalainen työ jatkuu. Vaikka olen eronnut virallisesti puolueesta paikallisesta toiminnasta johtuen erityisesti paikallisen puheenjohtajan J. Mäkelän aiheuttamana, aatteeni ei ole kadonnut ja loppunut mihinkään. Samaa mieltä olen edelleen yhteiskunnan asioista kuin aiemminkin. Poliittinen työni jatkuu.

Jos Kymen piirin puheenjohtaja Jari Lindström kuin 1. varapuheenjohtaja Juho Eerola jättävät paikkansa Kymen piirin puheenjohtajistossa päästyään edustamaan kansaa Arkadianmäelle, on piirille valittava uusi puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat. Olen pohtinut tätä asiaa jo pitkän aikaa arveltuani, että kyseiset nykyiset puheenjohtajat Kymenlaaksosta menevät eduskuntaan. Luonnollisin ja parhainkin vaihtoehto uudeksi piirin puheenjohtajaksi olisi pitkään mukana ollut 2. varapuheenjohtaja Raul Lehto. Muita puheenjohtajia on pohdittava pidempään.

Mitä puheenjohtajalta vaaditaan? Puheenjohtajalta vaaditaan paljon enemmän kuin rivijäseneltä piirihallituksessa. Puheenjohtajalta vaaditaan ehdottomasti sitä, että puheenjohtajaan täytyy voida luottaa. Puheenjohtajan arvoja tulee ehdottomasti olla myös oikeudenmukaisuus, oikeudentajuisuus, rehtiys, moraali ja suoraselkäisyys. Muita ehdottomia vaatimuksia puheenjohtajalle asetetaan siitä, että puheenjohtajan tulee noudattaa puolueen ja paikallisyhdistysten sääntöjä ja kokousten päätöksiä.

Ellei puheenjohtaja omaa noita arvoja ja ellei puheenjohtaja noudata mainitsemiani asioita, ei hän voi toimia puheenjohtajana eikä häntä sellaiseksi tule enää mihinkään puolueen instanssiin valita. Puheenjohtaja ei voi kiertää virallisia sääntöjä eikä kävellä hallitusten ja vuosikokousten päätösten yli.

Näistä syistä on jäsenistön tarpeen tietää onko joku puheenjohtajana toiminut näin, jotta tiedetään voiko sellainen henkilö toimia enää puolueessa puheenjohtajana. Aion kertoa pian onko perussuomalaisessa puolueessa ja Kymen piirissä sellaisia henkilöitä, jotka ovat toimineet hyvin arveluttavalla tavalla ja virheellisesti pyrkiessään vallankahvaan puolueessa ja valtakunnan tasolle päättäviin elimiin. Voin sanoa, että heitä on ja kerron millä tavoin he ovat toimineet väärin ja luvattomasti. Ja miksi ja miten tämä on voinut olla mahdollista. Yksinkertaistaen sanon, että valvonta on lipsunut ja liian moni Lappeenrannan paikallisista päättävistä jäsenistä on haalittu piiri pieni pyörii -periaatteella, jotta saadaan oman mielen mukaisia - säännöistä ja aiemmista muista päätöksistä viis - ja itselle edullisia lopputuloksia pyrkimyksissä kohti vallankahvaa. Tässä kohden pitää paikkansa sekin vanha sanonta, että sen lauluja laulelet kenen leipää syöt.

Kyynärpäät on joillekin ainut tapa "saada luottamus". Se tapa kyllä aina huomataan aikaa myöten, mutta monesti joidenkin taholta aivan liian myöhään. Kun palautetta saa, olisi se aina käsiteltävä ja selvitettävä onko palautteessa perää.

Kymen piirin perussuomalaisten on tehtävä tulevaisuutta ajatellen pitkän tähtäimen suunnitelmat kuinka piiri saadaan toimivaksi. Säännöt on laadittu ja ne ovat olemassa. Joka niitä ei puheenjohtajan mandaatilla ole noudattanut, vaan häikäilemättömästi raivannut omia tarkoitusperiään ajatellen itselleen valtaa, ei ole ansainnut vallankahvaan enää paikkoja. Vaan päinvastoin. Maailmassa on jo nyt liikaa itsekkäitä ja häikäilemättömiä ihmisiä vallankahvassa aiheuttamassa ympärilleen paljon pahoinvointia - emme me heitä enää enempää tarvitse. Mihinkään vallankäytön paikalle. Ja kaikkein vähiten tulevaisuutta jälleen ajatellen eduskuntaan.

Toivon nyt suurta viisautta Kymen piirin perussuomalaisille aktiivijäsenille. Tehkää piirissä hyviä päätöksiä uusia kansanedustajia Reijoa, Jaria ja Juhoa myöten. Toivon, että he joutavat käymään Kymen piirin asioitakin hoitamassa ja osallistumassa päättäviin kokouksiin. On aika kääntää kivet, kurkistaa maton alle ja analysoida vaalitulostenkin viestiä.

Lämmintä ja viisasta kesää toivottaen

Satu

Ei kommentteja.

VAALIEN TULOS

Tiistai 19.4.2011 klo 0:58

Eduskuntavaalit on käyty. Hyvät perussuomalaiset ehdokkaat menivät läpi Kymestä eduskuntaan. Näin pitikin.

Hienon työn tekivät monet Kymen piirin ehdokkaat. Isomman ja tärkeämmän kuin moni Suomen kansalainen osaa aavistaakaan. Se tehtiin Suomen kansan eteen, sillä Arkadialle haluttiin hyviä kansanedustajia. Kaukaa viisaita olivat työn tekijät.

Raul Lehto keräsi yli 2000 ääntä. Se oli mukava määrä, mutta ei vielä tarpeeksi eduskuntaan.

Perussuomalainen politiikka jatkuu. Niin kuntatasolla kuin nyt myös eduskunnassa moninkertaisen massakasvatuksen myötä. Odotamme muutoksia, parannuksia suomalaisen arkeen.

Itse toivon, että nyt alkaa Kymen piirissä peruspolitiikan perkaus; mitä tehtiin väärin, kuka teki väärin ja miksi. Onko häikäilemätön tapa toimia oikea ja hyväksyttävä tapa toimia? Vaaleissa meinasi käydä hassusti, mutta onneksi ei kuitenkaan. Näin ajattelee aika moni piirin perussuomalainen aktiivi. Tämä oli opetus, myös piirin ulkopuolelle, josta pitää ottaa opiksi. Vahingosta viisastua. Siivoustalkoiden aika!

Saimme Kymen piiristä hyvät perussuomalaiset henkilöt kansanedustajiksi. Sellaiset henkilöt, jotka ovat paikkansa Arkadialla ansainneet. Onnittelut Kymen triolle;Reijo, Jarppa ja Juho! Eduskuntatyönne alkaa!

Toivotuksin Satu

Ei kommentteja.

RAUL LEHTO EDUSKUNTAAN!

Lauantai 9.4.2011 klo 11:02

Vaaliuurnilla muista numero 76!

Äänestä osaava tekijä perussuomalainen ehdokas Raul Lehto eduskuntaan!

Tässä Raulin nettisivut. Paljon painavaa asiaa. Käy tutustumassa!

http://www.raullehto.ehdolla.fi/

Raul on loistava esiintyjä, erittäin hyvä puhuja, joka tulee kuulluksi! Hänestä löytyy osaamista ja pätevyyttä, jota kansanedustajalla tulee olla tehdäkseen sitä työtä, johon me hänet äänestämme.

Raul Kymenlaakson Radiossa 16.3.2011

http://areena.yle.fi/video/1300272567731

Raulin youtube-videot

http://www.youtube.com/watch?v=1x7jZy2S19U&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=FUCx8uwGVbo

http://www.youtube.com/watch?v=RjRcjG9aO-0&feature=related

KÄY TUTUSTUMASSA!

JA MUISTA ÄÄNESTÄÄ NUMERO 76

RAUL LEHTO!

HÄNELLE MENEE MINUNKIN ÄÄNENI!

Jos olisin päässyt ehdokkaaksi ja olisit äänestänyt minua vaaleissa, anna äänesi nyt RAUL LEHDOLLE! Hän on sen äänen ansainnut; osaava, työtä tekevä ahkera puurtaja, pelkäämätön, mielipiteitä omaava, oikeudenmukainen ja -tajuinen, pätevä!

Poliitikko isolla peellä! Kansanedustaja isolla koolla!

RAUL EDUSKUNTAAN!

5 kommenttia .

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi

Keskiviikko 6.4.2011 klo 22:41

Tänään on saanut ensimmäistä päivää käydä antamassa äänensä eduskuntavaaleissa. Vilkkaus on ollut edellisten vaalien luokkaa.

Kenelle äänensä kannattaa antaa?

Kaksi vuosikymmentä

Me olemme saaneet tuta jo parikymmentä vuotta kuinka maamme on luisunut tavallisen kansalaisen, työntekijän - ei eliittirikkaan - elämässä huonompaan suuntaan. Käytännössä eläminen on käynyt tiukemmaksi, vaikka samaan aikaan ns. viralliset mittarit muka näyttävät, että hyvin pyyhkii.

Koska parikymmentä vuotta olemme saaneet paljon huononnusta käytännön elämäämme eikä asiamme ole parantuneet, on meidän saatava muutosvoimia eduskuntaan. Muutoin mikään ei muutu, saamme vain liudan lupauksia, joita ei kuitenkaan toteuteta ja joihin ei vakavasti ja tosissaan edes pyritä. Maahamme on muodostunut selvä eliittirikas osa ja köyhälistö, jota en olisi uskonut maassamme näkevän. Mutta totta se on. Itsekin monet karikot elämässä kokeneena - 20 vuoden aikana - tiedän mitä maassamme on tapahtunut.

Muutos ja työ

Haluamme ja tarvitsemme muutosta, siitä kertoo perussuomalaisten huikea kannatuksen kasvu lyhyen ajan sisällä ja aiempien kolmen suurimman kannatuksen lasku. Muutosta haluan minäkin.

Olen surullinen siitä, että Perussuomalaiset puolueena ei ole ottanut aivan tosissaan ja työhön tarttuen huomioon jäsenistönsä mielipiteitä ja viestejä. Parhaimpaan lopputulokseen pääseminen on jäänyt saavuttamatta ja toivon, että lähitulevaisuudessa puolue- ja piirijohdot ryhtyvät muutostoimiin myös näissä asioissa, joihin ne eivät vielä ole tosissaan panostaneet ja puolue kehittyy pysyväksi ja vahvaksi. Tätä varten tarvitaan pätevät, osaavat ja tietotaitoiset politiikantekijät mukaan nostamaan työ parhaimpaan a-luokkaan - nostamaan puolue parhaimpaan a-luokkaan.

Perussuomalaiset ovat kehitysvaiheessaan vielä - ei ihan perillä, kun sen ei ole annettu olla. Kaikesta huolimatta kuitenkin voin lämpimästi suositella antamaan äänensä perussuomalaisille, oikeille ehdokkaille, joita joukosta löytyy. Annan mahdollisuuden perussuomalaiselle puolueelle. Annan sen siksi, että maamme tarvitsee sitä. Jos minä sen erostani huolimatta voin vielä tehdä, tee sinäkin.

Kenelle annan ääneni?

Huomenna lähden jakamaan perussuomalaisia mainoksia. Ehdokkaan Raul Lehto, joka on pyhtääläinen pätevä, asianmukainen, oikeudenmukainen, oikeudentajuinen, osaava poliitikko - toisin sanoen ihmiselle hyvä. Häntä voin lämpimästi suositella äänesi yhdeksi vaihtoehdoksi. Raulissa yhdistyy kaikki parhaimmat puolet parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ääneni ei mene tällä kertaa naiselle, se on ollut selvä jo pidemmän aikaa. Vaan ääneni menee parhaimmalle ehdokkaalle ja henkilölle. Raulista on muodostunut selkeä oma suosikkini - äänensä voi antaa vain yhdelle. Toivon, että Raul Lehto olisi seuraavassa eduskunnassa!

Kuuntele Raulin radioesiintyminen

http://tinyurl.com/5vv9k2w

Kymen piiristä löytyy myös joitakin muita hyviä ehdokkaita. Heistä olen kirjoittanut myös UusiSuomi puheenvuorossani. Heistä voin mainita Etelä-Karjalasta Pekka Peräkylän. Nimetä voin UusiSuomessa mainitsemieni lisäksi myös Juho Eerolan Kotkasta, hänellä tulee olemaan myös laaja kannatuksensa Kymen piirissä. Kokonaisuudessaan vahvimmat, parhaimmat ehdokkaat löytyvät Kymenlaakson puolelta. Perussuomalainen Etelä-Karjala ei ole vielä lähellekään samalla poliittisen ja muun osaamisen tasolla kuin Perussuomalainen Kymenlaakso. Ehkä seuraavissa vaaleissa, se jää nähtäväksi.

Nähdään uurnilla! Vaikuta näissä vaaleissa lopputulokseen!

Satu

Ei kommentteja.

Syitä erooni perussuomalaisista

Keskiviikko 6.4.2011 klo 22:00

Selvitän eroani lisäämällä tähän yhteyteen linkkejä erinäisiin mediassa olleisiin haastatteluihini. Niistä selviää asia pääpiirteissään.

Etelä-Saimaa 21.2.2011 (paperiversiossa 22.2.2011)

http://tinyurl.com/3nqvuju

Kokoomuksen Ahti Nuottimäen UusiSuomi puheenvuoro 22.2.2011

http://tinyurl.com/3l359k5

UusiSuomi puheenvuoroni 23.2.2011

http://tinyurl.com/684x9ep

Lappeenrannan Uutiset 2.3.2011

http://tinyurl.com/5vvhkag

PS-yhdistyksen paikallisen puheenjohtaja J. Mäkelän, paletin suurimman syypään, (eduskuntavaaliehdokkaana, Lpr:n varavaltuutettu) vastaus Lpr:n Uutisten haastatteluuni. Se ei olisi edes linkittämisen arvoinen, kun on suurimmaksi osaksi valhetta.

http://tinyurl.com/4xxnpdy

PS-naisten asema puolueessa

Entiset ja nykyiset ps-naiset antoivat mielipiteensä MTV3:lle 3.4.2011 naisten roolista Perussuomalaisten puolueessa. Linkkiä facebookissa suosittelee 432 hlöä.

http://tinyurl.com/5w59ezf

Puheenjohtaja Timo Soinin reaktio asiaan. Linkkiä facebookissa suosittelee 32 hlöä.

http://tinyurl.com/3zgxxgd

Kertooko linkkien suositteleminen jotain asian kokemisesta? Mahdollisesti ps-naisten tai -miestenkin mielipiteistä?

Satu


Ei kommentteja.

Eroni perussuomalaisista

Tiistai 5.4.2011 klo 12:17

Hyvät kuntalaiset ja kanssaihmiset!

Olen pitänyt sivujani kiinni hyvän tovin. Nyt on aika olla taas enemmän äänessä.

Erosin Perussuomalaiset rp:stä helmikuussa. Se oli monin tavoin parhain vaihtoehto.

Kirjoitan pian asiasta lisää.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa huomenna. Moni pohtii parhaillaankin vielä sopivinta ehdokasta. Tulen kertomaan omat näkemykseni kenelle kannattaa antaa äänensä ja kenelle siten ei.

Palaan pian asiaan! Aurinkoista vaalikevättä!

Satu

Ei kommentteja.

Eduskuntavaalit lähestyvät!

Torstai 10.2.2011 klo 20:37

Tervehdys rakkaat kuntalaiset ja hyvät äänestäjät,

Vaalit lähestyvät, gallupit kiihtyvät ja tahti kuumenee. Kannatukset suhaa edestakaisin - ainakin perinteisillä kolmella isolla puolueella. Perussuomalaisilla kannatus gallupeissa on ollut koko ajan nousujohteinen.

Olen odotellut, että kokoomuksen kannatus lähtisi laskemaan ja niinhän se teki. Selkeä lasku näkyi tammikuussa HS:n TNS Gallupilla teettämässä kyselyssä. Ihmettelin pitkään suuresti kuinka kokoomus voi pysytellä reilusti yli 20 %:n huitteissa. Mutta laskihan se sieltä - sekin reiluun 19 %:iin tämän päivän uutisten mukaan. Ja perussuomalaisilla on jo 17 %:n kannatus ja SDP tipahtanut 17,3 %:iin. Keskusta on päässyt kasvattamaan kannatustaan reilusti, kiitos varmaankin heidän hyvää työtä kieltämättä tehneen ja imagoa nostaneen pääministeri Mari Kiviniemen.

Tulos ja isojen kannatuksen suhaaminen kertoisi myös siitä, josta olen jo moneen kertaan ääneen sanonut, kun yksi ja toinen taho on pyrkinyt asettamaan perussuomalaisia poliittisella kartalla oikealle tai vasemmalle tai keskelle. Ja siitä on jopa kinasteltu. Tämä jokaisen vanhan kolmen ison puolueen kannatuksen lasku. Että perussuomalaisia ei voi asettaa mihinkään tiettyyn kohtaan perinteisellä poliittisella kartalla. Miksi? Siksi, että perussuomalaisissa yhdistyy kaikki eri puolueiden yksittäiset hyvät puolet, jotka on koottu perussuomalaisiin. Vanhat puolueet eivät ole nähneet kuin yksiselitteisesti ja mustavalkoisesti vain itsekkään kuvansa huomioimatta oikeudenmukaisesti toisia kansanosia toisissa puolueissa. Siksi maamme politiikka on perin pohjamudissa.

Perussuomalaiset on olleet aikaansa edellä, ymmärtäen ottaa huomioon useimpia kansanosia ja oikeudenmukaisuuden, joka on pitkään maastamme puuttunut. Yhteiskuntamme ei toimi ilman duunaria, maanviljelijää, ei ilman yrittäjiä, isoja ja pieniä. Yhteiskuntamme ei toimi ilman äitejä ja isiä, lapsia. Toisin sanoen lapsiperheitä. Yhteiskuntamme ei toimi myöskään ilman omaishoitajia. Eikä montaa muutakaan erinäisillä titteleillä olevia. Jokainen ansaitsee arvostuksensa ja jokaista tarvitaan.

Siksi itse aikanaan valitsin perussuomalaiset. Puolueessa yhdistyi hyvät asiat vasemmalta, oikealta ja keskeltä. Asiat oli oikeita, aate oli oikea, vaikkakin pientä hienosäätöä vaille.

ETUKÄTEISARVIOT

Kaikki omat etukäteisarvioni puolueiden kannatuksista ja tulevista vaaleista tuntuvat pitävän paikkansa. Monessa asiassa.

Omassa vaalipiirissäni Kymessä arvioin noin vuosi sitten eduskuntavaaleissa käyvän niin, että SDP menettää yhden kansanedustajapaikan nykyisestä neljästä, samoin keskusta yhden kolmestaan ja joko vasemmisto tai kristillisdemokraatit ainokaisensa. Ja tilalle saamme melko varmasti kaksi perussuomalaista kansanedustajaa ja nyt jopa kolme. Arvelin myös, että vihreät saattaisivat saada Kymestä yhden edustajan. Jos perussuomalaiset saavat kolme kansanedustajaa, yhden lisäpaikan menettäjä saattaa olla kokoomus tai jopa SDP menettäen yhteensä siis kaksi paikkaa Kymessä.

Tämän päivän gallup-tietoja:

http://tinyurl.com/667ecde

PAIKALLISIA UUTISIA

Etelä-Saimaa uutisoi 4.2.2011 paikallisista Etelä-Karjalan ehdokkuuksista ja vaaleista. Entisen Ylämaan entinen kunnanvaltuutettu ja kuntansa viime kuntavaalien 2008 ääniharava Pekka Peräkylä oli nostettu paikalliseksi supertähdeksi :) Se oli oikeaa tekstiä, Pekka on paikkansa ansainnut.

Se mikä kävi silmään oli, että toimittaja kirjoitti Lappeenrannassa tunnetuimman nimen olevan "Marja-Liisa Leppänen". Ei tainnut kuitenkaan olla ainakaan toimittajalle tunnettu nimi, kun meni tunnetuin nimi väärin.

http://tinyurl.com/6ztavdt

Pikaisiin kuulumisiin äänestäjät! Palataan pian vaalitunnelmiin tällä kanavalla!

Satu

P.S. Ja en, minä en ole perussuomalaisten ehdokkaaksi asetettu. Sitä minulta on äänestäjät edelleen kiihtyvällä tahdilla viime viikkoina tulleet kyselemään. Olin kyllä kesän jälkeen, huomattuani muutaman asian ja kun minua edelleen kyseltiin ehdokkaaksi, ilmoittanut olevani käytettävissä ehdokkaaksi aiemmin keväällä ilmoittamaani poiketen. Syitä liittyen ilmoitukseeni vuoden 2010 alussa, etten ole käytettävissä ehdokkaaksi, en lähde tässä hetkessä erittelemään. Niitä syitä miksi minua ei asetettu ehdokkaaksi täytyy tiedustella muualta.

Ei kommentteja.

Kolmas uimahalli

Keskiviikko 19.1.2011 klo 21:09

Terveisiä valtuustosta!

Maanantaina 17.1.2011 oli tämän vuoden ensimmäinen valtuuston istunto. Ja jälleen kolmas uimahallimme listalla. Tällä kertaa tehtiin valtuustossa päätöksiäkin sen suhteen.

Voitto kotiin! Sillä valtuusto päätti, ehkä hivenen yllättäen jopa noinkin suurella enemmistöllä, että hallia ei rakenneta Skinnarilan kampukselle nyt! Tämä oli minulle(kin) riemuvoitto. En ole kannattanut lainkaan hallin rakentamista kampukselle tai en ainakaan kaupungin rahoilla.

Olisimme saaneet rahoillemme vastinetta... noo tuiki kehnonlaisesti. Vähän uintiaikaa vähän joka päivä ehkä johonkin aikaan. Vaikka illalla. Ja vähän liikuntasaliaikaa vähän joka päivä ehkä johonkin aikaan. Mistä me oikein olisimme miljoonamme maksaneet ja käyttökustannusosuutemme?

On järkyttävää ja täysin uskomatonta miten kaupungissamme voidaan tuoda näin puutteellisia miljoonaesityksiä valtuustolle päätettäväksi! Ainakin liki vuosi on ollut aikaa selvittää, pohtia, kysellä, tarkentaa ja tarkistaa tietoa esitykseen, mutta ei. Näin ei tehty ja iso kasa risuja siitä kaupunginjohtajalle kuin hallitukselle. Katson, että vika on kaupunginjohdossamme, joka tuollaisia esityksiä tuo hallitukselle, ja hallituksessa, joka tuollaisia esityksiä hyväksyy.

Toivottavasti samat naamat ja nimet, jotka nyt tämän(kin) esityksen valtuustolle asti toivat, eivät pääse niitä enää seuraavalla valtuustokaudella valtuuston eteen tuomaan.

Tämä uimahalliasia on ollut minulle monin tavoin yksi tärkeimmistä, ellei jopa tärkein asia tällä valtuustokaudella. Ja maanantainen äänestystulos varsinainen riemuvoitto.

Yksi syy miksi tärkein; tässä uimahalliasiassa on ollut nähtävissä kaikkein iljettävimmällä tavalla se toimintatapa, jota tämän kaupungin johtoporukka harrastaa. Se tapa aiheuttaa hirvittävää pahoinvointia minussa.

Maanantaina järki voitti. Asukkaat voittivat. Niin pienet kuin isot. Tulevaisuus sen vielä vahvistaa.

Kiitos hyvin äänestäneille valtuutetuille!

Satu

 

Alla linkkejä uutisiin asiasta. Maanantaina päivällä soitettiin minulle Etelä-Karjalan Radiosta, haastateltiin ja kuulemma haastattelu tuli radiosta. Itse en sitä kuullut. Lisäksi Ylen sivuille tuli tekstiuutinen. Tiistaina 18.1. soitettiin Etelä-Saimaasta vielä samaan asiaan liittyen ja paperiversio uutisoi keskiviikkona 19.1. asiasta.

http://tinyurl.com/6zj7dxy

http://tinyurl.com/6k4bnhf

http://tinyurl.com/6hn55au

Valtuuston istunto ma 17.1.2011. Uimahalliasia alkaa ajassa 35:33, oma 1. puheenvuoroni ajassa 1:05:09.

http://tinyurl.com/5wj4qdt

Ei kommentteja.

Omaishoitoon ansaittua arvostusta

Torstai 6.1.2011 klo 17:59

Tervehdys!

Minut valittiin tällä viikolla Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n varapuheenjohtajaksi. Kiitän tästä luottamuksesta johtokuntaa!

Pidimme siis vuoden 2011 ensimmäiset kokouksemme tällä viikolla. Oli asiapitoiset ja keskustelevat kokoukset. Omaishoitoon ja yhdistykseen liittyvää asiaa tietenkin. Katve-projekti on saanut rahoitusta vuoden 2011 loppuun ja tahtonamme on, että projekti jatkuisi ja saisi lisärahoituksen jatkollekin. Tätä toivon minäkin.

Monenlaisia hyviä ajatuksia ja suunnitelmia oli kokouksessamme esillä ja uskon, että nekin jalostuvat hyväksi toiminnaksi omaishoitajien ja hoidettavien hyväksi.

Omaishoidon asia on hyvin ajankohtainen asia nyt ja sen tärkeys vain korostuu entisestään lähitulevaisuudessa. Valitettava tosiasia on, että jostain kumman syystä kunnat ja valtiomme ei ole vielä tuskin lainkaan käytännön tasolla tajunnut kuinka suunnattoman tärkeästä asiasta on kyse. Jospa tulevalla eduskuntakaudella omaishoito saa ansaitsemansa arvostuksen kaikin puolin ja ymmärrämme sen kuinka riippuvaisia olemme omaishoitajista, heidän työpanoksestaan ja jaksamisestaan kaikin puolin.

Satu

Ei kommentteja.

Kokoomuksen tekopyhä itkuvirsi

Perjantai 10.12.2010 klo 19:53

Etelä-Saimaan yleisönosastopalsta 4.12. huusi vastinetta, kun kokoomuksen valtuutettu, kansanedustajaehdokas Tuomas Telkkä jatkoi kaupunginvaltuustossa 29.11.2010 kokoomuksen poikien aloittamaa itkuvirttä liittyen Joutsenon jäähallihankkeeseen. Kun kokoomuksen ponsiesitys ei mennytkään läpi, ei "sovitaanko yksimielisesti" eikä äänestyksessäkään.

Vastasin 8.12. Telkän kirjoitukseen. Minun kirjoitukseeni sitä vastoin antoi 10.12. hassunkin vastineensa kokoomuksen valtuutettu, kansanedustajaehdokas Jukka Kopra.

Tekopyhyyttä moiset itkut puolueryhmältä, joka istuu kaupunginhallituksessa ja on päättänyt ja ajanut monenlaisia arveluttavia ja epämääräisiä hankkeita eteenpäin erikoisilla tavoilla. Myös tänä vuonna.

Valtuustossa Joutsenon jäähalliasiassa kaiken lisäksi kaupunginjohtaja Miettinen totesi moneen otteeseen, että jos joutsenolaiset valtuutetut eivät ole yksimielisiä jäähallin "jäädyttämisestä", ei sopimusta voi muuttaa, ei rikkoa. Valtuustossa kävi melkoisen selväksi, että joutsenolaiset valtuutetut eivät ole tällä hetkellä likimainkaan yksimielisiä jäähallihankkeen jäädyttämisestä. Siksi olisi täysin turhaa kaupungin teettää mitään selvityksiä nyt. Ja äänestystuloksella se kävi varsinkin joutsenolaisten osalta selväksi.

Niin nyt kokoomus makaa kuin petasi, sillä se oli itse hyvin yksimielisesti ja voimakkaasti ajamassa ja päättämässä Kisapuistoon tarvittavasta yksityisestä UK-areenasta, josta kaupunki päätti ostaa 15 vuoden sopimuksella halliaikaa vuosittain 250.000 euron vuosivuokralla, vaikka Joutsenon ja Lappeenrannan kuntaliitossopimuksessa Joutsenon jäähallihanke oli tiedossa. Kova oli tarve UK-areenalle ja saada jääaikaa lisää, vaikka Joutsenoon oli halli tulossa. Nyt sitten UK-areenakin lienee osin tyhjäkäytöllä. Tehtiinkö riittävät tarveselvitykset, kun Joutsenon jäähallista oli jo sovittu?

Kolmatta uimahallia kokoomus on erittäin voimakkaasti ajanut kampukselle nyt, vaikka tuottavuustoimikunnassakin, jossa kokoomuskin jäsenillään mukana oli, päätettiin, että rahaa ei laiteta tällaisiin hankkeisiin, kun kassassa ei todellakaan ole rahaa. Ja kun nykyisetkin uimahallit käyvät vajaalla tällä hetkellä.

Tuntuu, että pitääkö kokoomus koskaan mistään sopimuksistaan kiinni, kun kaikkia haluavat rikkoa ja eriskummallisia"herrasmiessopimuksia" luoda..?

Ylimielistä on kokoomukselta sanoa heidän politiikkansa kantavia periaatteita olevan asioiden hoito kokonaisvastuullisesti, kestävästi ja varsinkin ihmisläheisesti. Kukkua kanssa.

Yleisönosastokirjoitukset kertokoon lopun. Minusta vaikuttaa, että kokoomuksella tuntuu olevan mennyt vaalipupukin pöksyyn. Sen verran populistiselta vaikuttaa hallitusvastuussa olevan puolueen "hilluminen yleisönosastopalstoilla".

 

E-S 4.12.2010 Tuomas Telkkä (kok)

http://tinyurl.com/2wwqf7p

E-S 8.12.2010 Satu Virtala (ps)

http://tinyurl.com/3y8nmoq

E-S 10.12. Jukka Kopra (kok)

http://tinyurl.com/3xo64lh

E-S 16.12. Satu Virtala (ps)

http://tinyurl.com/34mndce

E-S 22.12. Jukka Kopra (kok)

http://tinyurl.com/34atapu

 

Kopran viimeisimpään en enää katsonut olevan tarvetta vastata. Puhukoon kirjoitukset puolestaan. Kopran viimeisessä kirjoituksessa on paljon hänen omaa toivetotuutta. Itse toivoisinkin, että kokoomuksella heidän puheensa ja tekonsa aikuisten oikeasti kohtaisivat. Sitä ne eivät ole tähän asti tehneet. Julkisuuteen esitetään itsestä yhdeksää hyvää ja kymmentä kaunista, kuten nyt näissä Kopran kirjoituksissa, mutta todellisuudessa he toimivat aivan toisin; aivan liian itsekkäästi, omahyväisesti ja eritoten kaksinaamaisesti.

16.12. tekstissäni oli muutama lause enemmän, mutta jotka oli leikattu. Tässä alkuperäinen kokonaisuudessaan:

Vastuunkantavaa hillumista

Valtuutettu Jukka Kopran vastaus (E-S 10.12.) oli jo kovin kulunutta fraasia "räksyttämisestä" sortuen peräti populismiin eikä mainitsemani yksilöidyt asiat saaneet palstatilaa Kopran kirjoituksessa.

Tieto tosiaan lisää tuskaa. Siksipä sukeutui kirjoitukseni yleisönosastolle. Hassua, että Kopra kirjoitti suurimmasta osasta valtuutettuja, jotka suuntaavat tarmonsa todellisten ongelmien ratkaisuun sen sijaan, että ryhtyvät "hillumaan yleisönosastopalstoilla", kun oman ryhmän valtuutettu Tuomas Telkkä oli juuri "hillunut yleisöosastolla". Näen kovin kummallisena eritoten kokoomuksen "hillumisen", sillä se istuu kaupunginhallituksessa, pääkallopaikalla. Kopran kehuma kokoomuksen yhteistyö toisten puolueiden kanssa ei sitten toiminutkaan.

Kuntapolitiikassa on ollut mielenkiintoista huomata, että jotkut perussuomalaisten luottamushenkilöiden taustalla, piilossa julkisuudelta esittämät asiat on saaneet kannatusta. Tosin tarkoituksellisella viiveellä. Se varmaan ymmärretään äänestäjienkin taholla miksi. Ei siinä mitään, olemme tyytyväisiä, että edes taustalla tapahtuen jotkut esityksemme on otettu kuuleviin korviin, vaikka rusinat kerääkin askiinsa joku toinen taho.

Jukka Kopran mielestä kokoomus hoitaa yhteisiä asioita vastuullisesti ja pitkäjänteisesti. Sitä oli ilmeisesti myöskin kokoomuksen arveluttava tapa kuntaliitoksen yhteydessä vaatia voimakkaasti "herrasmiessopimusta" ylämaalaisilta valtuutetuilta, etteivät kahden vuoden ajan toteuta valtuutetun toimeaan.

Usko kokoomuksen kaikkivoipaisuuteen on sen omaa harhaa. Jos perussuomalaisia vaivaa vaalikuume, niin kokoomuksella on selkeä vaalivaiva. Silloin kun ei istuta - vielä - hallituksessa, on hänen sanoillaan "räksytettäväkin" ja tehtävä esityksiä. Sillä kokoomuksen toivotalkoot ei ole oikein onnistuneet. Ei paikallis- eikä valtiotasolla.

En ilkeäisi miehenä, joka lienee käynyt läpi vaaleja jo ainakin neljä kertaa ja saanut viimeksi kuntavaaleissa 18 ääntä enemmän kuin minä, ensikertalainen, olla kovin polleaa. Kasvatus- ja opetuslautakunnan puheenjohtajana Kopra on kahden vuoden aikana tehnyt äänestäjien silmissä pahan poliittisen munauksen jo kahteen otteeseen ollessaan lakkauttamassa lasten kotihoidon kuntalisää ja lähikouluja. Kelkkansa joutui kääntämään kummassakin. Kopralta kysyisinkin, asian ensimmäinen vaiko toinen päätös oli se kokoomuksen "kokonaisvastuullinen, ihmisläheinen ja kestävä". Oliko tämä Kopran "osaamista" ja saiko poliitikkona mielestään "kehitystä aikaan".

Kaiken lisäksi samaan aikaan Kopra on ollut ajamassa omalle asuinalueelleen uutta lähikoulua. Joten minun myötätuntoni on Jukkaa äänestäneiden puolella, sillä hänen poliittiselle näyttämölleen on lentänyt kasa mätiä munia jo kuntavaalikauden puoleenväliin mennessä. Todellista vaikuttamista sekin.

Satu Virtala
kaupunginvaltuutettu
Lappeenranta



Ei kommentteja.

Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry

Torstai 25.11.2010 klo 21:20

Hyvät etelä-karjalaiset!

Minulta kysyttiin jokin aika takaperin suostumustani olla käytettävissä Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry:n johtokuntaan vuodeksi 2011. Annoin suostumukseni. Tosin mietin hivenen sitä, että niin mielelläni kun olisin mukana yhdessä ja toisessa toinen toistaan tärkeämmässä toiminnassa, niin aikani ei tahdo välillä riittää.

Tähän päädyin kuitenkin lähtemään mukaan, kun kysyttiin. Omaishoitajat tarvitsevat korkeamman arvostuksen. Sitä arvostusta ei käytännössä voi antaa kuin rahallisesti. Sillä jokainen arvostuksenosoitus omaishoitajille liittyy jollain tavalla aina rahaan. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Omaishoitajat tarvitsevat suuremman tuen työlleen. Lomittajia työhönsä, jotta he jaksavat. Omaishoitajan oma lepo ja rentoutuminen on ehdotonta. Henkinen hyvinvointi on a ja o omaishoitotyössä, niin hoitajan kuin hoidettavan. Kun siinä suhteessa toinen voi hyvin, niin toinenkin voi hyvin.

Niinsanotussa normaaliansiotyössä käyvä työntekijä saa aina lainmukaisesti kaksi vapaapäivää työstään viikossa ja normaalityöpäivän pituus on 8 tuntia. Jos ei, niin ylitöistä maksetaan korotettu korvaus. Omaishoitaja tekee työtään joko kokovuorokautisesti tai oman kokoaikaisen ansiotyönsä ohella ja lisäksi. Jääkö hänelle normaali vapaa-aika? Ei jää.

Jos me emme ymmärrä arvostaa omaishoitoa nyt ja tulevaisuudessa, meidät hukka perii. Olemme tyhmiä, jos emme näe metsää puilta. Minä en toivo, että koskaan kukaan joutuu oman läheisensä omaishoitajaksi. Että kukaan koskaan sairastuu tai syntyy sillä tavalla, että joutuu autettavaksi. Tuskin meistä kukaan terveenä haluaa, että itse olisi joku päivä omaishoidettava. En minäkään. Toivon lähteväni täältä suorilta jaloilta, kuten pappa-vainaanikin aikanaan sanoi ja niin lähtikin. Suorilta jaloilta.

Mutta näin ei kaikille käy. Tulee omaishoidettavia ja syntyy omaishoitajia. Koska näin tapahtuu, omaishoitajat ovat mahdollisuus yhteiskuntamme hoito- ja hoivatyössä. Mutta meidän kaikkien tulee pitää mielessämme, että tätä mahdollisuutta ei tule pitää automaattisena ja itsestäänselvänä ulkopuolisena asiana, josta meidän ei tule välittää. Vaan päinvastoin. Sillä ilman omaishoitajien arvostusta me luomme yhteiskuntaan entistä suuremman kuluerän, jos ja kun meillä ei olekaan joku päivä enää omaishoitajia eikä uusia synny. Muistakaamme tämä.

Eilen keskiviikkona 24.11. Etelä-Karjalan Omaishoitajat ja Läheiset ry piti syyskokouksensa Lemillä Särätuvalla ja siellä minäkin olin mukana. Tulin valituksi johtokuntaan. Kuten paikallakin sanoin, tulen olemaan niin suureksi hyödyksi toimessani kuin kykenen ja minua saa myös käyttää hyväksi :) Kiitän luottamuksesta.

Ei kommentteja.

Bästa tittare

Torstai 18.11.2010 klo 23:59

Bästa tittare - paskakokkare.

Jostain syystä minulla tuli tämä tänään mieleeni ja hymyilytti mukavasti. Edesmenneellä isälläni oli tapana välillä tokaista noilla sanoilla. En tiedä miksi. Ihan huvikseen kai :)

Kuluneella viikolla kaupungintalolla ke 17.11.2010 pidettiin kaupunkifoorumi. Siellä sai ihan kivasti tietoonsa ajankohtaisia kaupunkiamme koskevia asioita niin kaavoituksesta kuin talousarviosta. Ennen varsinaista kaupunkifoorumia asukasyhdistykset esittelivät toimintaansa ja siellä minäkin olin Länsialuetta edustamassa.

                                       -

Olin hiukan yllättynyt, kun minulta eräs mieshenkilö tuli kysymään menneellä viikolla, että mitäs minulle on tapahtunut, mitä kuuluu, kun olen ollut niin hiljaa. Tarkoittaen, ettei minua enää lehden yleisöosastollakaan ole niin paljon näkynyt ja "kuulunut". Näemmä se on huomattu. En tosiaan ole enää kuluneen kesän jälkeen kirjoittanut lehtiin kuin muutaman kerran, taustalla tosin teen töitä ja entistäkin enemmän, kuntalaisille. Kieltämättä oma energiani ei ole enää riittänyt ihan joka paikkaan, ikävääkin on tapahtunut ja se osaltaan on vienyt hivenen voimavarojani.

Pari lokakuista yleisönosastokirjoitustani lisäsin tänne sivuilleni. UusiSuomi blogiin tai siis nykyiseen "Puheenvuoroon" olen käynyt kirjoittamassa. Käykää katsomassa.

Luottamustoimissa menee aikaa, kun työnsä hoitaa ja kun sen pyrkii hoitamaan vielä hyvin, niin aikaa menee sitäkin enemmän. Välillä olen ollut tuskastunut, kun aika ei tahdo riittää ja huonosta omastatunnostakin olen kärsinyt, kun tuntuu, että omalle lapselle ei minulla ole mielestäni tarpeeksi aikaa. Vaikka naamakirja on väittänytkin, että olen ajanhallinnan mestari, niin monesti ei siltä tunnu. Tosin jälkeenpäin mietin, että jo oli päivä! Kuinka ihmeessä sitä on tuon kaiken voinut päivän aikana hoitaakin?

Pyrin edelleen priorisoimaan asioita, olemaan vielä tehokkaampi ja sen olen päättänyt, että niinkin lyhyt kuin oman lapsen lapsuus on, niin aikaa omalle lapselle tulee olla äidillä tarpeeksi. Hän on ykköseni ja se minun tulee muistaa. On meillä ollutkin kivoja yhteisiä hetkiä ja juttuja, mutta vielä minulla on petrattavaa.

Tästä ajanhallinnasta ja ajan riittämisestä johtuen olen joutunut pohtimaan mitä teen ja jätän tekemättä. Edelleen tässä kuukauden sisään minua on kyselty pariinkin luottamustehtävään. Toiseen ehdokkuuteen olen antanut suostumukseni, toista harkitsen. Olen mielelläni mukana monenlaisessa toiminnassa, mutta ongelma on ajankäyttö. Siksi harkitsen tarkkaan mitä teen ja en tee.

Paikallispolitiikassa olen istunut kokouksia ja pari valtuustoakin syyskaudella. Päivitän tänne syksyllä valtuustossa pitämäni puheenvuorot Sammonlahden uimahallihankkeeseen ja hallin sijaintipaikkaan liittyen jahka ehätän.

Työni jatkuu.

Tänään satoi lumi maahan, reilusti. Hyvää alkanutta talvea kansalaiset! Palaamme politiikan merkeissä talven mittaan.

Satu

Ei kommentteja.

Hiljaiseloa

Perjantai 5.11.2010 klo 11:19

Tervehdys!

Olen pitänyt hiljaiseloa täällä nettisivuillani, en kyllä muuten :) Paljon on tapahtunut, ikävää ja hyvääkin.

Jospa nyt joutaessani joku päivä päivittelisin vähän uutisia tänne sivuillenikin. Hyvää myöhäissyksyä kaikille! Ja palaan astialle pian.

Terkuin Satu

Ei kommentteja.

Perussuomalaisten kannatus

Sunnuntai 25.7.2010 klo 22:15

Puolueemme kannatus senkun kasvaa. Viimeisimmän kyselyn tuloksena olimme ylittäneet 10 prosentin kannatuspyykin ja painelleet vihreitten ohi neljänneksi suurimmaksi puolueeksi! Uskon, että noususuuntaus nyt jatkuu yhä ja eduskuntavaaleissa kannatuksemme voi olla niin hurjaa, että emme sitä vielä uskalla ajatellakaan.

Nyt nousu on saavuttanut sen pisteen ja vakauden, että uskottavuutemme ja mahdollisuutemme päästä vaikuttamaan ei ole enää toiveunta aikuisten oikeasti enää kenenkään mielestä.

Vanhat puolueet yrittävät nyt hätäpäissään pelko takamuksessa miettiä päänsä puhki mitä tehdä, jotta kansantahto saadaan pysäytettyä. Epätoivoisia hätäliikkeitä on jo nähty moneenkin otteeseen. Sanoisin, että eivät voi tehdä mitään. Kansa puhuu, kansa on kyllästynyt sen kyykyttämiseen. Taaplatkaa nyt tyylillänne ja niin nyt makaatte kuin petasitte.

Tästä on hyvä jatkaa omalla linjallamme. Emmekä syö sanojamme ja myy mielipiteitämme kuten eräät. Eduskuntavaalien jälkeenkään.

http://tinyurl.com/32xwgbz

Ei kommentteja.

Sammonlahden uima- ja monitoimihallikeskus tapetilla

Perjantai 9.7.2010 klo 17:06

Kesäinen Tervehdys!

Etelä-Saimaa julkaisi tänään eilen postittamani yleisönosastokirjoituksen sensuroimattomana lehteensä. Tosin tuttuun tapaan otsikko ei ollut taas heidän mieleisensä :)) Myös Vartti julkaisi kirjoitukseni täysin sensuroimattomana .

Kirjoitin hallihankkeen kummallisuuksista ja julkisuudessa esitetyn "säästön" määrästä ja oikeellisuudesta. Hankkeen hintakin on pompsahtanut kummallisesti vuodessa 2,35 miljoonaa euroa kalliimmaksi ja reilussa kuukaudessa toukokuusta kesäkuuhunkin 1,2 miljoonaa euroa :O Perin merkillistä... Mutta ei se mitään, näyttää rakennuskustannusten "säästö" kampukselle rakennettaessa paaaaaljon komeammalta lukemalta nyt; sehän on yli 4 miljoonaa euroa tai oikeesti melkein 5 miljoonaa euroa! Mut ei korosteta myöskään sitä, että kaiken lisäksi kampukselle kaavaillusta hallista tulisi myös pienempi kuin Sammontorille. Ei kerrota, eihän, että pienemmällä rahalla saadaan myös oikeasti pienempi halli, vaikka työryhmä oli sen "ääneen" todennutkin.

Eikä korosteta sitäkään, että milloin niitä altaita pääsisi sitten käyttämään, jos se AMK käyttää opinnoissaan niitä "terapia-altaina" ja antaa siis maksullisia hoitoja asiakkailleen eli siis tekee bisnestä. Ja vie siten työpaikan/-paikkoja pien- tai mikroyrittäjiltä. Samoin halusivat kahvilatilan itse maksaa. Toki, toki, sillähän saadaan tehtyä bisnestä ja saadaan tuloa. Ja taas vietiin yhdeltä mikroyrittäjältä työpaikka AMK:lle?

http://tinyurl.com/3xdw2vb

Luovutimme aiemmin adressin länsialueen asukasyhdistyksen ja alueraadin nimissä. Tässä linkkejä nettijuttuihin asiasta.

http://tinyurl.com/38dk6jn

http://tinyurl.com/33sefgd

http://tinyurl.com/37f89f3

http://tinyurl.com/367vs89

Kesän jatkoja kanssaihmiset! Ajetaan oikeudenmukaisia asioita edelleenkin. Myös Sammonlahden hallihankkeessa :)

Terkuin Satu

Ei kommentteja.

Vanhemmat kirjoitukset »